keskiviikko 17. helmikuuta 2016

3. NUKKEKODIN HISTORIAA


Muinaishistoria

Jo muinaisessa Egyptissä n.2000eaa  hautoihin laitettiin pieniä esineitä ja tilannekuvauksia ihmisfiguureineen lähinnä uskonnollisia tarkoituksia varten. Esimerkiksi rahainvartija Meketren haudasta löytyneet pienoismallit muistuttavat nykyisiä nukkekoteja etäisesti.

Kuva Wikipedia
1500-1700-luku

Varsinaisen nukkekodin historia alkaa 1500-luvulta, jolloin esimerkiksi Baijerin ruhtinas Albrecht V rakennutti nukkekodin lahjaksi tyttärelleen. Talo ei kuitenkaan päätynyt leluksi, vaan ruhtinas otti sen taidekokoelmiinsa. Talo oli nelikerroksinen  ja siihen sisältyi mm. puutarha suihkulähteineen, viinikellari, navetta, kappeli, keittiö ja lukuisia muita huoneita sekä kalustus. Tuohon aikaan talot olivat lähinnä pienoismalleja omasta talosta, Ruhtinaan rakennuttama talo oli kopio saksalaisen prinssin omistamasta palatsista. Valitettavasti pienoismalli tuhoutui tulipalossa v.1674.

Vanhin säilynyt nukketalo on näytillä Saksan Kansallismuseossa Nurnbergissä. Talo on 217cm korkea ja siinä on kolme kerrosta kalusteineen. 

Kuva Wikipedia


Toinen 1600-luvun talo on Stromerin talo, joka on myös esillä Saksan Kansallismuseossa Nurnbergissä. Sen valmistusvuosi on 1639 ja siinä on 15 huonetta. Talosta löytyy yleellisiä huoneita yläkerroksista ja vaatimattomampia palvelijoiden huoneita alakerroksista. Talossa on jopa talli eläimineen.

Kuva Pinerest

Saksasta nukkekotien suosio levisi Hollantiin ja Englantiin. Hollannissa nukkekodit rakennettiin usein esimerkiksi liinavaatekaappiin ja olivat lähinnä keräilykohteita. Kuuluisimpia nukkekoteja Hollannissa on silkkikauppiaan vaimon, Petronella Oortmanin nukkekaappi. Petonella käytti nukkekaapin keräilyyn 4 vuotta ja käytti rahaa yhtä paljon kuin oikeaan taloonkin olisi mennyt, sillä hän tilasi koristeita oman aikansa kuuluisimmilta taiteilijoilta ja pestasi käsityöläisiä tekemään huonekalut. Materiaalit ovat aitoja (esim. kilpikonnanluu) ja mittasuhteet ovat täydelliset.Nukkekaappi kuvastaa hyvin oman aikansa, 1600-luvun lopun rikkaiden elämää, sillä kokonaisuudesta löytyy mm. salonki, lastenhuone ja kirjasto. Pertonellan nukkekaappi on näytillä Rijksmuseossa Amsterdamissa.

Kuva Rijksmuseo

Englannissa nukkekoteja kutsuttiin aluksi nimellä baby house. Ensimmäinen englantilainen nukkekoti lienee kuningatar Annan kummitytölleen tilaama nukkekoti v. 1690. Käytettäväksi tarkoitettuna siihen ostettiin halpoja, valmiita kalusteita lelukaupoista.
Yksi säilyneistä nukkekodeista on v.1760 valmistunut Tate baby house, joka pysyi samassa suvussa 170 vuotta ennen kuin myytiin museolle.  Talon esikuvana on käytetty 1700-luvun kaupunkiasuntoa Dorsetissa. Talossa on kaksi makuuhuonetta, keittiö, olohuone, ruokailuhuone ja palvelusväen tiloja. Taloa on myös kalustettu runsaasti, sieltä löytyy noin 200 esinettä. Talon omistaa nykyään Lontoon Victoria & Albert Museum of Childhood. Talo on nähtävissä parhaillaan Turussa Aboa Vetus & Ars Nova-museossa nukkekotinäyttelyn osana huhtikuun 10. päivään saakka.
Esittelyvideo löytyy täältä:

https://youtu.be/ZrFy4P_1uLM


1800-luku

1800-luvulla nukkekodit yleistyivät ja esineitä alettiin valmistaa teollisesti, joten porvarisperheille tuli mahdollisuus harrastaa nukkekoteja. Nukkekotien käyttö leluina myös yleistyi ylellisyyden vähetessä. nukkekoteja valmistavia tehtaita oli runsaasti ja arvostetuimmat tehtaat olivat saksalaisia aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Monissa muissa maissa, esim Japanissa valmistettiinkin kopioita saksalaisten tuotannosta.
Myös pohjoismaissa nukkekodit yleistyivät 1800-luvulla.

1900-luku

Toisen maailmansodan jälkeen massatuotanto alkoi ja edullisten hintojen takia yhä useammalla oli mahdollisuus hankkia nukkekoti kalusteineen. Yksi tunnetuimmista nukkekotivalmistajista pohjoismaissa on Lundby, jonka ensimmäinen talo valmistettiin 1947. Lundbyn mittasuhde on 1:18, joka on pienempi kuin aikuisten harrastajien suosima 1:12. Jo 50-luvulla Lundbyn taloihin sai sähköt, sillä ideana oli  olla "ajan hermolla" ja linja on säilynyt tähän päivään asti. Lundbyn varhainen tuotanto on nykyään keräilykohteina kysyttyä.

2000-luku

Nykyään alan harrastajia on laidasta laitaan. Osa haluaa tehdä kaiken itse, osa ostaa valmiita kalusteita. Käsityönä tehdyistä esineistä voi joutua maksamaan suuriakin summia, jos kokonaisuus toimii täydellisesti, etenkin jos tuote on uniikki. Nykyään alan harrastajille järjesteään kursseja ja messuja, joten mahdollisuuksia on rajattomasti. Myös kulutusyhteiskuntamme on mahdollistanut sen, että materiaalia voi löytää ihan mistä vaan, esim. vanhoista korunosista voi valmistaa kynttelikköjä.
Blogien pitäjät ovat kekseliäitä harrastajia ja heiltä saakin paljon vinkkejä toimiviin ratkaisuihin.

Suomi

Suomessa aluksi suosittiin kaappiin tehtyjä nukkekoteja, eurooppalaisiin palatsien kopioihin verrattuna vaatimattomia.  1888-1897 Lelutehdas Suomi valmisti saksalaisten tehtaiden kopioita.
Nimekkäimpiä pienoismallin tekijöitä oli Magnus von Wright. Hän opiskeli myös puunveistoa ja valmisti pienoishuvilan sisustuksineen täydellisessä mittakaavassa. Talo ei ollut avattava, joten vain ikkunoista pääsi katselemaan kokonaisuutta.
Lundbyn nukkekodit ovat olleet suomalaisten suosiossa niitten alkutuotannosta lähtien.
Suomessa nukkekoteja on esillä mm. Kansallismuseossa, josta onkin kuvia blogini ensimmäisessä osiossa. Myös Porvoon nukke- ja lelumuseosta löytyy nukkekoteja.

Ei pelkästään hupia

1700-1900-luvut olivat nukkekotien kulta-aikaa ja niihin käytettiin paljon aikaa ja rahaa ja ammattitaitoa. Monesti talot toimivat myös opetusvälineinä, kun tytöille opetettiin taloudenhoitoa.
Miniatyyrejä käytettiin yleisesti myös mallikaappaleina joita esim. huonekalujen valmistajat lähettivät asiakkailleen. Puusepät valmistivat miniatyyrihuonekaluja kisällinäytteinä.
Niin kutsuttuja Kunstschrankeja valmisti saksalainen kauppias Philipp Hainhofer lahjatavaroiksi esim. hallitsijoille.

Queen Mary´s Dolls´ House

Tämä upea kokonaisuus ansaitsee oman lukunsa!
Vuonna 1924 valmistunut 1:12 talo on täydellinen kokonaisuus jonka kuningatar Mary sai kansalaislahjana. Talo kuvastaa 1900-luvun modernia asuntoa varustustaan myöten. Talossa on 40 huonetta, toimivat hissit, sähköllä toimivat imuri ja silistysrauta, juokseva kylmä ja lämmin vesi. Myös WC-pöntöt ovat toimivat. Autotallista löytyy auto sekä muitakin kulkuvälineitä.
Talon valmistamiseen osallistuivat oman aikansa kuuluisimmat taiteilijat, suunnittelijat ja käsityöläiset. Esim. talon kirjastossa on 170 aitoa tunnetun kirjailijan taloa varten kirjoittamaa kirjaa, mm. Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes-tarina. ( voit lukea tarinan täältä: http://www.sherlockian.net/acd/thetrick ). Myös taulut ovat taiteilijoiden maalaamia pieniä mestariteoksia. Kellarissa on oikeita vuosikertaviinejä ja muita alkoholijuomia. Astiat ovat kullatuja ja hopeoituja ym. Kaikessa on pyritty aitouteen ja totuudenmukaisuuteen.

Täältä voit katsoa esittelyvideon:

https://www.youtube.com/watch?v=y7YjePpdXVQ

Tässä vielä linkit lyhyeen nukkekotikatsaukseen:

https://youtu.be/y9q1TZa53Ns

https://youtu.be/CVuCkKbECoM









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti